sonetti.net

Vuoden 2008 kesänovelli julkaistiin Iisalmen Sanomissa jatkokertomuksena viikon välein. Jokaisella osalla oli eri kirjoittaja

   
TAHDOTKO SINÄ, JUHA LUMME…

Paistinpannu, kahvinkeitin, kasari, pari mukia, aterimia luki Juhan paperiliuskassa. Kaikkeen sitä aikamies joutuu, kun taloustavaroita ostamaan, hän ajatteli. Vaimo sen tavallisesti oli tehnyt. Tai vaimot, kukin vuorollaan. Talous- ja vessapaperia, suolaa ja sokeria, ruisleipää.

Kyllä hän ruokaa osasi laittaa, sellaista tavallista. Opiskeluvuosina oli tullut sitä paljonkin tehtyä, ja harrastus oli jatkunut ensimmäisessä avioliitossa. Silloin hän oli valmistanut paisteja ja muita liharuokia, kun taas Minna oli keskittynyt kasvisruokiin.

”Love me always, leave me never”, soi Juhan päässä hänen valitessaan leipäänsä. Mistä tuo ikivanha laulu nyt tuli hänen mieleensä? Niin, sitä oli soitettu hänen ensimmäisissä häissään. Mitenkäs sen suomenkieliset sanat oikein kuuluivatkaan? ”Ei katsettas voi toisen silmät suoda, ei laillas sun voi toinen rakastaa…”

Juha työnsi täyttyneen ostoskärryn kassalle ja alkoi asetella vasemmalla kädellään tavaroita hihnalle. Nimettömässä oli muuta ihoa vaaleampi kohta, kultaisen renkaan jälki.

- Nyt on tiistai ja aamupäivä. Tämä on viikon hiljaisimpia hetkiä. Mutta kohta syntyy vilskettä, kun monilla alkaa ruokatunti ja turistit lähtevät liikkeelle.

- Minä olen vasta muuttanut tänne, en tunne täällä paikkoja enkä tapoja, Juha sanoi. – Harrastetaanko tässä kaupungissa pystytansseja?

- Pysty…

- Onko tässä lähellä tanssilavoja?

- Riemuranta, viitisen kilometriä, kauniilla paikalla järven rannalla, maan parhaat orkesterit ja suosituimmat laulajat, Marita luetteli.

- Käykö siellä tämänikäisiä?

Maritaa nauratti, mutta hän koetti pysyä vakavana. Kuvassa näkyi kaitakasvoinen, vaalea mies, jolla oli totiset silmät. Marita laski nopeasti, että kortin haltija oli nelivitonen. 

- Täsmälleen.

Marita nauroi pehmeää, matalaa, kuplivaa naurua. Toisessa poskessa oli pieni hymykuoppa. Juhan teki mieli lisätä: ja marketin viehättävin kassamyyjä, mutta jätti sanomatta. Sen sanominen tiistaina aamupäivllä, kun ulkona paistoi aurinko, tuntui jotenkin sopimattomalta. Sitä paitsi eihän hän ollut muihin vielä tutustunutkaan.

Seuraava asiakas, tuimannäköinen vanha mies, latoi piimä- ja maitopurkkeja hihnalle. Juha siirtyi keräämään tavaroitaan kahteen muovikassiin, pani toiseen talous- ja toiseen ruokatavarat. Hän vilkaisi vielä kassaan päin, mutta nainen oli jo keskittynyt seuraavaan asiakkaaseen.

Juha käveli kasseineen pelikoneitten ohi ulko-ovelle. Joku tummatukkainen nainen kaapi kolikoita pelikoneen altaasta. Kaksi lasta tappeli ja kiljui hänen selkänsä takana, mutta nainen ei näyttänyt sitä huomaavan.

Lapset ovat joskus Herran lahjoja, Juha mietti. Olihan niitä hänelläkin, viisi kaikkiaan, vanhimmat jo sen ikäisiä, kuin hän ja Minna olivat olleet naimisiin mennessään.

 
Osa 2

Kesäillan valssi täytti lavan. Laulajan vahva ääni kuulosti upealta. Juha innostui ja etsi jotain. Tuo tuolla, pieni vaalea ja hymyilevät silmät.. Juha työntyi naismuuria kohti. Tyttöä ei näkynyt enää missään, joku ehti ennen häntä. Siis täällä viedään nenän edestä. No, haen vierestä sitten, pitkä vaalea, tiukka suu ja enkelin silmät, varman näköinen nainen. Juha teki naisesta analyysiä kaikenaikaa.

Mielenkiintoinen, samaa rotua kuin toinen vaimoni, melkein minun mittainen ja sporttinen, mietti Juha.  He siirtyivät väljemmälle alueelle.

- Et taida olla paikkakuntalaisia, kysäisi nainen heti.
- Kyllä minä olen.

- Ei ole täällä näkynyt, enkä kylilläkään törmännyt.

- Olen eka kertaa täällä.

´
Välttääkseen paljastamasta itsestään kaikkea heti, Juha pyöritteli keskittyneesti valssin kiemuroita. Hän halusi myös tehdä vaikutuksen tanssitaidollaan. Nainen seurasi kuvioita kevyesti. Ei huono, hyvin pyörii ja reippaan oloinen. Juha pyysi seuraavalle. Nainen myöntyi. Kumpikin nautti tanssimisesta.

Kolmannen jälkeen Juha saatteli naisen sinne, mistä oli napannut hänet valssille ja kiitteli ja kumarsi kohteliaasti. Juha pyöritteli vielä paria naista. Toinen ei osannut ja toinen oli saamarin ujo.

Satumaa kajahti ilmoille, sinne missä kaukorantaan laine…

Juhalle tuli kiire, maailman paras markettyttö hymykuoppineen seisoi toisessa rivissä ja tango soi. Tyttö katseli muualle, kai tarkoituksella. Ei ollut näkevinään. Juha piti kiirettä ja kumarsi, eikä jäänyt toiseksi tällä kertaa.

Marita, miten viikko meni?

No, muutamaa kiroileva, kaikkitietävä herra pois lukien, erinomaisesti. Entäs itselläs Juha Anselmi?

Tuota, ihan ok, mutta hyvä muisti sinulla on.

Ei mahda mitään. Nimet jäävät korteista helposti päähän.

Eikö pää halkea niiden runsaudesta?

Ylimääräiset rapisevat pois, tuhahti Marita ja punastui ja herahti kuplivaan nauruun.

Tango soi viimeisiään, kun sivusta kuului kova rähinä.  Samassa humalainen mies tuuppasi Maritan suoraan Juhan syliin ja kaatui itse mahalleen lattialle. Mies könysi kontalleen. Enimmät sinapit rinnuksilta olivat jo ehtineet varista, vain paksu tuhru oli jäljellä. Vahva vanhan viinan huuru lemahti ympäristöön. Mies tarttui Juhan housunlahkeesta kiinni ja kampesi ylös. Huusi ja kirosi ja pui nyrkkiä Maritalle.

 - Tästä saat, saam…

Juha sai just ja just estetyksi miestä iskemästä Maritaa, mutta oma nenä osui linjalle. Verta tihkui vähän mutta lakkasi heti.

Mennään pois. Sattuiko pahasti? hätäilee Marita.

No, hipaisi vain.

Minun täytyy lähteä, Marita huokasi harmissaan.

Maailman paras tanssilava, vai? kysäisi Juha ja molemmat purskahtivat nauruun. Sinä tunnet tuon kaverin?

No, oikeastaan. Kassalta tuttu. Monta kertaa olen joutunut kääntämään kaljat takaisin hyllyyn. Tulee aina humalassa.

Väkeä kertyi muuriksi ympärille. Mies hoiperteli ja etsi rakoa poistuakseen paikalta. Hän huomasi olevansa kiikissä ja kirosi ja heilutti toista nyrkkiään, niin että arimmat häipyivät kauemmaksi.

Poliisit tänne, huusi joku. Missä ne järjestysmiehet kuppaa, äkkiä tänne,
ärisi toinen.

Juha veti Maritan tungoksen läpi perässään kauemmaksi. Järjestysmiehet raahasivat humalikkoa takaoven suuntaan. Marita näytti helpottuvan.

Minä ainakin lähden kotiin heti enkä tule ennen kuin tuo…, niin tuo humalikko on telkien takana, ilmoitti Marita.

Kelpaisiko tämän ruljanssin kunniaksi pieni rundi kaupungilla? Auto on heti tuossa kuusiaidan kupeessa. Marita paineli ovesta ulos ja Juha perässä, vaikka ei saanut kunnon vastausta.

Ehkä joo, vastaus tuli viiveellä. – Minua ei huvita, pahuksen käivänä. Se pilas fiilikset tältä illalta.

Älä, älä, ilta on vielä nuori, Hyppää penkkiin.
Tääkö on sun? Vau, mikä…?

Anja Rusinen

Juha käynnisti auton ja ohjasi ajotielle.
- Saat sitten toimia oppaana.

 Tanssi vaihtui valssiksi. Lattialla liiteli neljä paria tanssin vimmassa, lensivät kuin päättömät ympäriinsä. Kauempana purjehti alavireinen miehenalku vessoja kohti ja manasi jotain mennessään.

 Juha katseli ympärilleen. Keskellä lavaa kohosi valtava parrurakennelma, joka näytti kannattavan lavan kattoa keskeltä ja reunoilta mahtavat hirsipalkit. Tanssitilaa oli runsaasti, ja levyt soivat. Yhdellä seinustalla istui penkeillä naisia. Osa naisista seisoi ja kätkätti kovaäänisesti. Miehiä oli paljon, mutta ei yhtään tuttua naamaa, ei enempää kuin naisissakaan. Kahvilassa istui muutama poriseva mies.

Juha kummasteli oloaan, oliko hän rakastunut. Sisäinen olemus, ajatusmaailma, jopa luonne tuntui olevan käymistilassa kuin murrosiässä ja kaupungissa oli totta tosiaan mieleenpainuvia naisia Marita, Anna-konstaapeli… Eipä ole hullumpi koko paikkakunta, ja kesätanssipaikkakin oli ihan ok.

Itse asiassa Juha tunsi kaipaavansa jotakin, mutta ei oikein tiennyt, mitä. Ehkä se oli naisihminen, joka ymmärtäisi häntä, jolle voisi kertoa avoimesti huolensa, toiveensa ja paljastaa sydämensä. Luotettava ystävä häneltä puuttui. Juhalla ei ollut myöskään ketään hyvää ja luotettavaa nuoruudenystävää. Itse asiassa kovin empaattinen ei hän ollut kenellekään. 

Illalla Juha soitti kumminkin Maritalle. Hän ei ollut kotona, ehkä hän oli mennyt lenkille tai joutunut ylitöihin. Juha kysyi itseltään, mikä minun oikein on, mistä johtuu omituinen ja levoton mielentilani ja -alani, mitkä ja missä ovat sen syyt. Painoivatko entiset asiat, synnit, menneisyys vai tulevaisuus? Hyrräsivätkö vain hormonit, testosteronit? Oliko jodia kehossa riittävästi? Juha mietiskeli, oliko 50-villitys etuajassa eli 50-umpirauhaset alkaneet jo toimimaan.

Kun Marita ei vastannut, Juha päätti soittaa vanhemmilleen, jotka asuivat naapurikaupungissa. Välimatkaa oli noin 200 kilometriä. Juha ei kovin usein käynyt vanhempiensa luona. Aino ja Eemil olivat jo seniori-ikäisiä, mutta viriilejä. Molemmat olivat olleet eläkkeellä jo vuosia. He asuivat 1960-alussa valmistuneessa omakotitalossa. Varsinkin Aino-äiti seurasi aikaansa ja tarkkaili elämää, ympäristöä, naapureita ja Juhankin elämän kiemuroita ja kuvioita. Vanhempien kunto oli varsin hyvä, kun he tekivät ruumiillista työtä eli hoitivat omakotitontin piha-alueet, leikkasivat nurmen, orapihlaja-aidat, tekivät talvella lumityöt ja kesällä hoitivat kasvimaan.

Juhan äiti ei ollut mikään rollaattorimummo, paremminkin virtuaalimummo, joka navigoi ja surffasi netissä tietokoneellaan ja hoiti pankkiasioita tietoverkossa. Aino oli käynyt useita atk-kursseja, ja ainoastaan hiiren käyttö oli aiheuttanut opetellessa hieman päänvaivaa. Bingo oli Ainolle ollut rakasharrastus numero yksi.  Vielä vuosi sitten sunnuntaisin Aino oli käynyt yksin päivätansseissa Kopeekassa. Eemil-isää eivät tanssit olleet koskaan kiinnostaneet.

Juhan isä oli ollut ikänsä piippumies. Hän vihasi bingoa ja kaikkia rahapelejä ja tietysti tanssia. Hänen mielipaikkansa oli pannuhuone ja autotalli, jossa hän askarteli, teki puutöitä. Nyt piippu oli muuttunut astmapiipuksi, eikä hän enää pölyä sietänyt. Eemil on päälaelta aivan kalju. Juhlatilaisuuksissa hän piti joskus tupeeta eli päälakiperuukkia.

- Prree, preee, prii..
- 826 826…
- Juha täällä, terve.
- Terve, etpä ole poika soitellut.
- En. Töissä on pitänyt kiirettä, ylitöitä,  ylitöitä. Mitäs teille sinne kuuluu?
- Iskias vaivaa  minua, isä on kunnossa. On autotallissa, pannuhuoneessa tai katselemassa bensa- ja elintarviketarjouksia…
- Ai, jaa. Elintarvikkeethan ovat kallistuneet, bensakin hipoo pilviä. Oletteko muuten olleet terveenä?
- Juu, otan konjakkia pari teelusikallista joka päivä, niin kyllä se pitää muuten terveenä ja mielen virkeänä. Oletko voittanut veikkauksessa?
- En.  Oletko käynyt siellä raveissa?
- En, enkä bingossa,  kun on tuo iskias ja kun kaupungilla liikkuu kaikenlaisia kulkijoita nykyään, ei uskalla oikein enää lähteä. Ihan pelottaa. Melkein joka päivä on jotain ikävää uutista.
- No, ei se ole sen kummempi kaupunki kuin muutkaan.
- Kyllä täällä on  ystävällisiäkin ja mukaviakin ihmisiä. Tuo naapurin rouva orapihlaja-aidan takaa antoi raparperejä, pakastemansikoita sekä tuoreita kesäkukkia. Venäläiset ovat myyneet Lainan mukaan talonsa ja muuttaneet kerrostaloon. Kyllä näiden laskujen kanssa on aivan liemessä. Kaupunki on laittanut kirjeen, jonka mukaan öljysäiliö pitäisi tarkistuttaa. Miten kallis sekin lie? Kannattaisko mennä kaukolämpöön? Pelkään, milloin vesiputkisto vielä hajoaa.  Pitäisikö myydä koko talo ja muuttaa kerrostaloon?
 - Ei, ei se ole halpaa kerrostalossakaan, kun minulla on tämä kahden huoneen ja keittiön asunto, niin vuokra on yli 500 euroa kuussa.

Suunvuoroa ei tahtonut Juhan äidiltä kukaan saada. Aino karjalaisena oli hyvin puhelias, sen sijaan isä oli enemmän perisuomalainen hiljainen mies, mutta taitava käsistään. Isä rakensi kesämökit, saunat, korjasi autot…

- Kuule, joskos sinulla on se uusi naisystävä.
- En nyt tiedä. Ehkä on, ehkä ei.
- Kyllä sinä sitten  osaat olla salaperäinen. Onneksi olkoon kuitenkin. Miten pitkällä olette
- Asutteko jo yhdessä?
- Ei niin voi sanoa. Tapaillaan nyt silloin tällöin.
- Milloin aiot tulla käymään täällä? Tekisin vaikka karjalanpiirakoita ja munavoita.
- Töissä on aika paljon ylitöitä, melkein joka ilta.
- Eikö voisi palkata lisää väkeä?
- Miten se nyt pienyrityksessä? Hyvä kun selviää päivästä toiseen.
- Sellaistahan tuo näyttää olevan tuo maailmanmeno.
- No kuule äiti, lopetan nyt, sano terveisiä isälle.
- Ja sano terveisiä sinä sille tyttöystävällesi ja tulkaa yhdessä käymään.
- En nyt osaa vielä sanoa. No hei.
- Hei.

 Leo Härmä

Osa 7

Juhaa harmitti, ettei saanut vanhemmilleen kerrottua hääaikeista. Saattaahan siitä taas kuulla, ettei edes kutsua tullut. Juhan ajatukset katkesivat, kun Marita astui huoneeseen punaisessa juhlamekossa. Hän näytti syötävänkauniilta.

Oletko valmis? hän kysyi ja pujotti korviinsa kultaisia kyyneleitä.

Olen. Mutta oletko sinä varma, ette halua ihan omia polttareita?

Lopeta jo. En halua pukeutua mihinkään säkkiin myymään torille lauluja tai ”good life advices”. Olen sellaiseen jo liian vanha. Tuon paidanko aiot laittaa?

Juha vilkaisi alaspäin paitaansa. Pullottiko vatsa, puuttuiko nappi? Onko tässä joku vika?

Ei, mutta laitatko vaikka sen mustan, joka sinulla oli siellä tansseissa?

Juha vaihtoi paidan kiltisti.

Paikallinen kuppila oli täysi, mutta Juhalla ja Maritalla oli pöytävaraus. He menivät jonon ohi ja saivat pöytänsä.

Alkuun pullo samppanjaa, Juha tilasi ja iski Maritalle silmää. Marita kihersi hieman, juuri sopivasti. He kilistivät loppuelämälle ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. Hempeän hetken keskeytti äänekäs kälätys ovelta.

Älä katso ovelle! Marita kimahti ja irrotti kätensä Juhan kädestä.

Ja tietysti Juha katsoi. Ovella seisoi kaveripari Hemppa ja Kake. Ilmiselvästi illan aikana oli vedetty muutakin kuin rekeä. Molempien suu sammalsi ja polvet notkahtelivat.

Ilta oli sujunut mukavasti veli-Kossun kanssa. Pari pulloa saunarannassa ja päätös oli selvä: Marita kuului Hempalle, eikä millekään Juha-juonikkaalle. Kake oli kuullut, että he menevät paikalliseen juhlimaan hääpäivän aattoiltaa. Ja kahdestaan. Ei mitään polttareita, vaan ilta kaksin. Ongelma oli se, miten päästä sisään.
- Meillä on pöytävaraus, Kake ilmoitti ja katseli salia.

Tuolla noiden pöydässä, Kake osoitti Juhan ja Maritan pöytään. Portsari nyökkäsi, olihan pöydässä tuolit neljälle. Eikä varauksessa lukenut henkilömäärää.

Ei helvetti, Juha tuiskahti, mutta hillitsi itsensä nähdessään Maritan ilmeen ja parivaljakon lähestymisen.

Meille on kuulemma tässä tilaa, Hemppa tokaisi, istui Maritan viereen ja tarttui tätä kaulasta. Marita siirsi käden pois päättäväisesti.

Ei kai täällä juhlita ilman meitä? Kake kysäisi ja tarttui samppanjapulloon. Hän otti pitkän kulauksen pullonsuulta ja paukautti pullon pöytään hieman liian lujaa. Röyhtäisi kovaäänisesti päälle.

Ei taida olla ihan kalleinta? Kake jatkoi  -Vaikka sellaista pitäisi kyllä siskolle olla. Hemppa taisi ostaa aina vähän parempaa…

Hemppa tarttui vuorostaan pulloon ja kulautti pitkän kulauksen. Paskaa, hän tuumasi ja kaatoi pullonpohjat Juhan päähän.

Nyt riitti! Juha karjaisi ja nousi seisomaan. Marita veti hänet takaisin alas.

Et alennu yhtä alas kuin nuo kaksi, nainen sihahti hiljaa.

Katohan, tossun alla heti alkuun, Kake naljaili Juhalle.

Mitä sä tollasessa lapatossussa näät? Hemppa säesti.

Itestäs ei ollu edes tossun alle, hyvä, että edes taivasalle, Juha sihahti Hempalle. Hemppa raivostui ja tarttui pöydän yli Juhan rinnuksiin. Pullo ja lasit särähtivät lattialle. Kake hyökkäsi Hempan avuksi ja tarrasi niskasta Juhaa. Miehet pyörivät kaataen oman ja naapurin pöydän. Kirosanoista ja herjoista kukaan ei halunnutkaan saada selvää. Marita yritti repiä miehiä irti toisistaan, muttei onnistunut, vaan lennähti lattialle istualleen.

Kaksi kaapinkokoista portsaria syöksyi paikalle huutaen. Toinen otti irti Kaken, toinen Juhan. Hemppa jäi irti ja sai lyötyä Juhaa silmäkulmaan.

Ja nyt joka ikinen teistä ulos ja äkkiä! toinen portsareista huusi ja viskasi miehiä eteistä kohti. Marita sai kävellä rauhassa perässä, mutta ulko-ovi oli suunta hänellekin.

Ja kuukauteen ei tarvitse täällä sitten naamaa näyttä! toinen portsareista huusi ulko-oven sulkeutuessa.

Samassa ulahti poliisin pilli ja sininen Mustamaija seisahtui oven eteen. Vänkärin paikalta nousi jo liiankin tutuksi tullut Anna, kuski on joku uusi.

Että piti sitten kapakassa tapella tällä kertaa! Anna tuumasi ivaa äänessään Kakelle.

Me ei tehty mitään! Marita parahtaa ja painelee Juhan auennutta silmäkulmaa likaisella nenäliinalla.

No niin poijat, Anna tuumasi, se on yöpymispaikka tiedossa tälle yölle. Ei ihan viiden tähden hotelli, mutta punkka ja wc löytyy. Ja ehkä myös hyvää seuraa. Hän ohjasi Hempan ja Kaken autoon.

Tämä ei jää tähän! Kake huusi nyrkkiä puiden Juhalle. Ovi pamahti kiinni ja Mustamaija syöksyi pian pimenevään yöhön.

Sari Ryhänen

Osa 8

Juha seisoi alttarilla ja tunnusteli tilannetta. Tässä sitä ollaan, miestä viedään taas. Hänellä oli kuitenkin sellainen varmuus, että Maritan kanssa olisi tosi kyseessä. Vanhetaan yhdessä, ehkä tehdään vielä lapsiakin. Varsinkin häitä edeltäneen häslingin jälkeen oli tuntunut upealta marssia Toivo Kuulan tahdissa alttarille. Kanttori soitti vanhalla pianolla marssia niin, että kaikki kuulivat. Ja hyvin kuulivatkin. Toimitusta saatiin tekemään Maritan rippi-isä, eläkepastori Topi Tolppanen. Hän oli päässyt eilen sairaalasta. Pääasiallinen vaurio oli ollut lievä savumyrkytys ja siitä oli jo toivuttu. 

Juha ja Marita olivat päättäneet järjestää juhlan seurakunnan monitoimitalossa. Siellä kun oli tämä sopiva kappelikin. Nyt se oli pakkautunut  täyteen juhlakansaa. Kaksi Juhan entistä vaimoa lapsineen. Muita sukulaisia oli sekä Maritan että Juhan puolelta. Paljon lapsia.

Entiset vaimot eivät ainakaan vielä olleet riidelleet. Seisoivat tuolla kädet puuskassa ja vilkuilivat välillä toisiaan. Siellä olisi pian mietinnässä elatusmaksut ja kesämökin käyttövuorot. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin, nyt ainakin näytti siltä. Juha ja Marita seisoivat käsi kädessä, pastori heidän edessään. Kunpa hetki voisi jatkua ikuisesti. Juha oli syvästi uppoutunut omiin tunteisiinsa.

- Tahdotko sinä, Juha Lumme, ottaa tämän…, pastori Tolppanen kysyi äänekkäästi papin äänellään. Juha säpsähti hereille, nyt tulee se tärkein paikka.

Samassa eteisestä kuului rämähtävä oven kolahdus. Se oli kuin ydinpommi huopavarastossa. Terävät saapasaskeliset äänet lähestyivät kappelia. Anna Karhula, se iänikuinen poliisi ryntäsi kappeliin parinsa kanssa. Toisella, selvästi nuorella miehellä oli pilottityyppiset peililasit ja hän jäi seisomaan ovelle kädet lanteilla. Anna kävi suoraan käsiksi Juhaan.

- Pidätän sinut, Juha Lumme, epäiltynä pahoinpitelystä ja poliisin tahallisesta vastustamisesta, me lähdetään nyt saman tien laitokselle.

Anna ryhtyi työntämään Juhaa ovea kohti. Juha oli niin ällistynyt, että lähti mukaan mukisematta. He olivat jo ulkona kappelista ennen kuin kukaan ehti kunnolla tajuta mitään.

Kappeliin puhkesi täysi kaaos. Joku lapsista heitti serkkuaan leivoksella. Hetkessä ilmassa lenteli leivoksia ja karjalanpiirakoita. Lapset melusivat ja nauroivat. Juhan vaimot huusivat toisilleen ja lapsilleen.  Laukuista löytyi nopeasti riisipusseja.  Aivan kuin absurdi sulhasenryöstö olisi refleksinomaisesti laukaissut kaikki jännitteet.

Hemppa ja Kake hoippuivat myös kappeliin. He olivat ilmiselvästi juovuksissa. Hääväestä löytyi pian miesseuraa ja kaikki ryhmittyivät heidän ympärilleen ryppäiksi. Siinä huudeltiin ja tönittiin toisia. Esitettiin kovaäänisiä mielipiteitä siitä, mistä tässä oli kysymys. Mitä oli oikein tapahtunut ja miksi.

Marita oli lamaantunut. Pitkään aikaan hän ei pystynyt muuhun kuin tuijottamaan täysin järjetöntä menoa. Tämä on rienausta! Hävytöntä pilkkaa! Eihän näin voi tapahtua! Sitten Marita tuli vähitellen järkiinsä. Hän ymmärsi, että kyseessä oli kokonaan Hempan ja Kaken junailema juttu. Häät estettäisiin hinnalla millä hyvänsä. Kuinka hän on  voinut joskus olla naimissa Hempan kaltaisen miehen kanssa! Tuollahan he rehentelevät miesjoukossa parhaansa mukaan.

Marita vilkaisi pikaisesti pastoria, joka piteli raamattua vapisevin käsin ja töllötti suu auki hälisevää joukkoa. Olipa Topi saanut leivoksenkin rintapieleensä. Marita kaappasi pastorin kainaloon.

- Nyt mentiin ja nopeasti, hän huusi Tolppasen korvaan ja raahasi hänet pihalle. Monitoimitalon edessä oli taksitolppa, jossa oli taksi vapaana. He ahtautuivat molemmat takapenkille. Onneksi kuljettaja oli Maritan kouluaikainen kaveri.

- Terve Jaska, nyt on sitten vähän kiirus! Älä ihmettele mitään, aja suoraan poliisiasemalle, siellä pakoilee mies elinkautista tuomiota!
- No, tätäpä minä en ole vielä nähnytkään. On tässä autossa synnytty ja kuoltu, mutta näin…
- Ei kun aja vaan!

 Taksi kurvasi renkaat ulahtaen liikenteeseen. Seurakuntatalon rappusilta heiteltiin riisiä ja piirakoita auton perään.

Juha istui sellin laverilla ja nojasi päätään käsiinsä. Epätoivo oli kuin lyijyä jäsenissä. Kuolemantuomio olisi paras ratkaisu tähän tilanteeseen. Hän kuuli, kuinka oven lukkoa raplattiin auki ja nuoren poliisin virnistelevä naama kurkki  sisään.

- Olisi vähän vangille asiaa. Täällä on pappi sinua varten, haluaisitko jutella? Elinkautinen on nimittäin vakava asia.

Samalla hetkellä Marita ja pastori Tolppanen jo työntyivät poliisin selän takaa selliin.

- Hoitakaa homma nopeasti. En minä voi ikuisesti tätä salassa pitää, poliisi tokaisi ja löi putkan oven kiinni. Juha oli täydellisen hämmentynyt, taas. Poskea pitkin valui kyynel mutta rintalastan alla läikähti jotain, joka tuntui erittäin hyvältä.

Petri Lehto-oksa

                        ****   LOPPU   ****