ESITTELY
Kirjoittajayhdistys Sonetti ry (aikaisemmin Ylä-Savon Kirjoittajayhdistys ry) on perustettu 23.3.1991. Nimeä yhdistys muutti vuonna 2004. Sonetti ry. on sitoutumaton yhdistys, ja sen tarkoituksena on tukea ja kehittää jäsentensä kirjallisia taitoja sekä edistää kirjoittamisharrastusta Ylä-Savon alueella.
Yhdistyksen perustamisvaiheessa jäseniä oli vain kolme, mutta vuonna 2009 heitä on jo viitisenkymmentä. Useimmat jäsenet ovat Iisalmesta tai lähialueilta, mutta viime vuosina jäseniä on tullut yhä enemmän myös Ylä-Savon ulkopuolelta.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityishenkilö, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy. Yhdistyksellä ei ole liittymismaksua, ja jäsenmaksu on vuonna 2009 yli 18-vuotiailta kymmenen euroa ja alle 18-vuotiailta viisi euroa.
Kaikki kuluneet vuodet yhdistyksen kirjoittajapiiri on kokoontunut kesät, talvet joka toinen maanantai keskustelemaan teksteistä ja luomaan lisää kirjoitusintoa ja uusia näkökulmia.
Kirjoittajayhdistys on julkaissut 8 antologiaa: Kierrätyshousut (1993), Yksi päivä ihmisenä (1995), Tornado (1997), Perhepeliä (2000), Vastatusten (2002), Sika seilaa (2004), Sininen lehmä (2006) ja Hengissä (2008). Yhdistys on vuosien saatossa osallistunut Salmen kutsuun, järjestänyt runoiltoja Art Annassa ja Kulttuurikeskuksen kahviossa, pitänyt satukerhoa ja kirjallisuuspiiriä Iisalmen kaupungin kirjastossa, julkaissut ilmaislehden Sytyke ja niin edelleen. Paljon on tehty ja paljon on suunnitteilla.